Ensiapukurssit

Ensiapukurssiemme tärkein tavoite on lisätä ensiaputaitoja, mikä madaltaa auttamiskynnystä. Ihminen uskaltaa toimia hätätilanteessa silloin, kun hänellä on vahva tunne siitä, että osaa toimia riittävän hyvin ja oikein. Ensiapukaistan ensiapukursseilla panostetaan uskallukseen ja taitoon toimia hätätilanteessa.

Räätälöidyt ensiapukurssit erilaisiin tarpeisiin

Ensiapuvalmiuden  työpaikalla määrittelee työturvallisuuslaki (https://www.finlex.fi/fi/laki/smur/2002/20020738). Käytännössä suositellaan, että koko henkilökunta on koulutettu hätätilanteiden varalta. Ensiapukaistan ensiapukurssit ovat tehokkaita, koska koulutus ei perustu muistiin vaan ymmärtämiseen. Kurssit räätälöidään aina asiakasryhmälle sopivaksi riippuen ammattialasta tai osallistujien iästä (lapset, nuoret). Valikoimissamme on ensiapukursseja myös kehitysvammaisille. Opettajana toimii ensiavun ja terveystiedon kouluttaja (ETK), joka ammatillisen opettajan (AMO) pätevyydellä suunnittelee ja toteuttaa kurssit pedagogisesti kulloisenkin kohderyhmän mukaan.

Ensiapukursseilla opittavat asiat auttavat sinua valmistautumaan tosielämän tilanteita varten.

Opi miten pärjätä oikean elämän hätätilanteissa

Hätätilanteissa ei useinkaan ole käytettävissä painesiteitä tai muitakaan ensiaputarvikkeita. Ensiapukaistan ensiapukursseilla harjoitellaan, miten pärjätään paljain käsin sekä ympäristön ja tilanteen mahdollisuuksia luovasti hyödyntäen. Hätätilanne on aina vakava paikka, mutta auttamaan opiskelun ei tarvitse olla ryppyotsaista. Ensiapukaistan kursseilla ymmärrys, oivallus, huumori ja oppimisen ilo motivoivat ensiaputaitojen nopeaa ja tehokasta oppimista. 

Työntekijä auttaa toista työntekijää työpaikkaonnettomuuden sattuessa. - Ensiapukurssit auttavat sinua ja työntekijöitäsi varautumaan työpaikkatapaturmiin.

Kurssit ja kurssisisällöt

Ensiavun peruskurssi

Ensiavun peruskurssi on kaikille sopiva kaksipäiväinen kurssi, jonka aikana opitaan tärkeimmät ensiaputaidot. Henkeä pelastavan ensiavun lisäksi opetellaan ensiaputaitoja mm. sairauskohtausten, palovammojen, myrkytysten ja murtumien varalle. Kurssitodistus on voimassa kolme vuotta ja voimassaoloa voi pidentää vielä kolmella vuodella käymällä hätäensiapukurssin.

Ensiavun jatkokurssi

Ensiavun jatkokurssilla kerrataan hengen pelastava hätäensiapu. Lisäksi kurssin aikana käydään tarkemmin läpi monia ensiavun erityistilanteita, kuten monipotilastilanteita ja monivammapotilastilanteita. Kurssilla keskitytään peruskurssia enemmän esimerkiksi autettavan tutkimiseen. Uusina asioina opetellaan mm. ensiavun antamista kylmän ja lämmön aiheuttamissa vammoissa. Kurssille osallistuminen edellyttää peruskurssin voimassaoloa.

Hätäensiapukurssi

Hätätilanteessa on tärkeää osata. Jos osaat, juuri sinä voit olla se, joka pelastaa toisen hengen.

Kurssilla harjoitellaan mm. elvytystä, defibrillaattorin käyttöä ja suurten verenvuotojen tyrehdyttämistä.  Koko päivän kestävällä hätäensiapukurssilla käydään läpi mm. aivoverenkiertohäiriöstä johtuvia sekä  rintakipuna oireilevia sairauskohtauksia.

Psyykkisen ensiavun kurssi

Psyykkisen ensiavun kurssilla harjoitellaan henkisen tuen tarpeen tunnistamista ja kriisissä olevan ihmisen auttamista. Kurssilla tutustutaan erilaisiin kriiseihin ja psyykkisen ensiavun antamisen periaatteisiin. Kurssin jälkeen osallistujalla on valmiuksia havaita tilanteita, joissa tarvitaan henkistä tukea, ja antaa tukea sekä ohjata autettava tarvittaessa ammattiavun piiriin.

Lasten hätätilanteet kurssi

Lasten hätätilanteet -kurssilla opetellaan valmiuksia toimia lasten hätätilanteissa. Kurssilla käydään läpi lasten yleisimpiä hätätilanteita ja lasten ensiavun erityispiirteitä, sekä yleisimpien sairauksien hoitoa. Kurssi sopii erityisen hyvin kaikille vanhemmille, isovanhemmille ja lasten kanssa työskenteleville (lastenhoitajat, opettajat, kerhotoiminnan ohjaajat ym.)

Erityinen ensiapukurssi

Joillekin meistä paikallaan istuminen, vieraiden ihmisten kanssa toimiminen, teorian ymmärtäminen tai harjoituksiin osallistuminen saattaa olla erityisen vaikeaa. Erityisellä ensiapukurssilla otetaan huomioon mm. tällaiset osallistujien erityistarpeet. Jokainen osallistuu kurssille omista lähtökohdistaan ja osallistumisesta saa joko korttitodistuksen tai diplomin. Ensiaputaidot ovat jokaisen kansalaisen perustaito.

Ensiapua vanhaan malliin

Ensiapua vanhaan malliin on ensiapukurssi ikääntyneille ja heidän kanssaan toimiville. Kurssilla muistellaan, mihin ennen vanhaan on käytetty kermaa tai sokeripaloja ja pohditaan, vieläkö niitä kannattaa ensiaputilanteissa kaivaa esille. Kysy hintaa.

”Kukaan ei toivo saavansa sydänkohtausta, mutta jos niin kuitenkin käy, jokainen toivoisi, että lähellä on ihminen, joka on KÄYTÄNNÖSSÄ harjoitellut elvytystä. Juuri sinä voit olla tuo pelastava lähimmäinen toiselle.”

Ota yhteyttä ja tilaa aika ensiapukurssille.